Mitä massiivisempi on laaki, sitä vähemmän niitä pitää ampua, ja sitä paremmin ase ja sen miehistö on turvassa.
Koneiden kokonaismäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta vielä vuosi sitten se arvioitiin sangen vaatimattomaksi.
Kauppatieteilijää ja Aalto-yliopiston rahoituksen professoria Vesa Puttosta syytetään rikoksesta. Syyttäjän mukaan Puttonen ...
Linux-ytimen kehittäjien ei enää tarvitse merkitä koodimuutoksen yhteyteen tietoa mahdollisesta apuna käytetystä tekoälystä.
Hurjimmat otsikot saadaan aikaan lisäämällä edellä oleviin lukuihin Saksassa tällä hetkellä valtion kautta tarjottava ...
Google ja Fortum solmivat syyskuussa Suomessa tiettävästi ennennäkemättömän ydinvoimaa koskevan sähkönostosopimuksen.
Suomen länsirannikolle rakennetaan kaksi uutta sähköverkkoa vakauttavaa tahtikonetta, koska tuulivoimaa on alueella niin ...
Kempower ohjeistaa nyt, että sen liikevaihdon kasvu tänä vuonna jää noin 5 prosenttiin, kun aiempi ohjeistus odotti ...
Moderni risteilyohjus tulee matalalla ja huomaamatta ja kantaa suurta räjähdelatausta. Esittelyssä uutisista tutut ...
Yksi kiinnostavimmista energiabuumin alueista Suomessa on Lappi. Alueen energiayhtiöllä menee hyvin. Kasvun tueksi ...
Nexamass haluaa olla linkkinä maanomistajien ja teollisuuden välillä. Tavoitteena on niittää järviruokoa ja tehdä siitä ...
Ruotsalainen tutkimuslaitos Rise testasi laboratoriossa kolmen eri toimittajan aurinkosähkö- ja akkujärjestelmiä neljän ...